lauantai 7. syyskuuta 2013

Testimekko 2




Levittelin taas raitatrikoita ja valitsin värejä "nelikenttämekkoon". Tällainenkin olisi kiva ja tällainen. Palojen koot määrittelivät onneksi valintoja, muuten olisin voinut valikoida vaikka kuinka kauan!



Tällaista tosi värikästäkin yhdistelmää voisin kokeilla mutta ensimmäisen mekon päädyin tekemään sini-vihrein värein. Mekkoja pitäisi tosiaan jaksaa tehdä ainakin kolme myyjäisiä varten, mikä ei ole nopealle kyllästyjälle helppoa. Ensimmäinen testimekkoni oli hidas ommella. Huomasin tämänkin mekon ompelun olevan melkoisen hidasta koska a) mekko tehdään kahdeksasta palasta, b) raitojen kohdistaminen vaatii tarkkuutta ja c) olen kokematon trikoon ompelija. Tätäkään tuotosta en taida kelpuuttaa vielä myyntiin. Ehkäpä kohta synttäreitä viettävästä kummityttärestä tulee mekon omistaja.

Kaavat piirsin siskontyttären farkkumekosta. Hän ei ole suostunut kyseistä mekkoa käyttämään, koska nappilista kuulemma tuntuu inhottavalta. Kuitenkin hän oli huolissaan, saako varmasti mekkonsa takaisin :)

Mekon etu- ja takapuolista tuli hiukan erilaiset, koska vihreä-vaaleanvihreäraitainen trikoo oli niin pieninä paloina, että takakappaletta ei siitä saanut tehtyä. Tämän tietenkin tajusin leikattuani jo etukappaleen osat. Korvaavaksi väriksi takakappaleelle laitoin vihreä-valkoraitaista. Pariin kertaan leikkelin myös värit väärin päin mutta ehkäpä voin hyödyntää nuo palat seuraavassa mekossa. Liian matemaattinen työ minun aivoilleni! 

Helma vielä mietinnässä
  
Kolmas kömmähdys mekon teossa oli se, että helmasta tuli liian lyhyt. Kääntövaraa ei ollut, jos halusi mekon pitää mekkona eikä tunikana. Niinpä leikkelin helmaan alavarat samoista raitatrikoista kuin varsinaiset kappaleet. Hiukan erikoiset tikkaukset helmassa nyt sitten on, mutta kelpaa.



Pääntie ja kädentiet ovat oikeastaan syy, miksi en kelpuuta tätä mekkoa vielä myyntiin. Löysin resorikanttausten tekoon hyvät ohjeet Tosimummo-blogista, kiitos niistä! (http://tosimummo.blogspot.fi/2010/09/tehdaas-paita.html)  Mutta kanttaukseni eivät vielä menneet aivan putkeen. Kaukaa katsottuna ihan ovat ok, mutta lähempi tarkastelu paljastaa heikkoudet.


Tässä vielä valmis mekko molemmilta puolilta kuvattuna. Aivan olen siihen tyytyväinen pienistä puutteista huolimatta. Lienee kuitenkin siistein koskaan tekemäni trikoovaate! Mallia minulla ei ollut tällä kertaa käytettävissä, joten mekko on kuvattu terassipöydän päällä. Mutta kyllä mekko varmasti käyttäjän löytää.

Edestä

ja takaa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti